
Adannéssa hevosilla ja poneilla kisaillaan melko aktiivisesti ympäri vuoden, sekä poneille kirjoitellaan silloin tällöin kuulumisia. Myös varsoja syntyy, kasvatamme pienimuotoisesti connemaranponeja. Kasvattimme tunnistaa maailmalla nimen alussa olevasta kasvattajaliitteestämme Adanné.
Adanné on perustettu 19.08.2008, silloin ajatuksena oli kasvattaa welsh-poneja ja connemaroja. Noin vuoden ajan tämä idea tuntui oikealta ja hyvältä, kasvattejakin syntyi 15 kappaletta. Elokuussa 2009 welshit jätettiin taka-alalle, ja ruvettiin keskittymään täysipainotteisesti connemaroihin.
|
ILMOITUSTAULU » 0 avointa tapahtumaa » 0 myytävää ponia » Adanné avattiin kävijöille 19.08.2008 » VRL |
MUITA CONNEMARAKASVATTAJIA » Delma Connemaras » Greenwich » Virallinen |
PERJANTAI, 19.03.2010
En ollut huomannut, että Dylankin on ollut ilman kuvia, joten tänään sitten metsästelin sille kuvia. Lopulta
sitten löysinkin itseäni miellyttävät kuvat. Sen lisäksi Nadia sai luonteen ja sukuselvityksen tänään ja
sitä ennen myös Caitlin on saanut sukuselvityksen itselleen. Nyt on siis Adannéssa ponien sivut täysin
kunnossa, joten jatkossa yritän keskittyä niiden päiväkirjamerkintöjen kirjoittelemiseen.. =)
PERJANTAI, 05.03.2010
Nyt on kaikilla meidän ponskeilla kuvat! Tänään kuvat saivat Hayley, Nadia ja Ian. Enään puuttuu kaksi
sukuselvitystä ja yksi luonne, sitten on kaikki Adannén osalta reilassa. =)
LAUANTAI, 06.02.2010
Muutama jälkeläislista ja kasvattilista päivitetty tänään. Tuntuu nyt, että ei jaksa virtuaalihommissa olla
yhtään mukana, kun VRL ei toimi vieläkään... Joten epäaktiivisuutta edelleen ilmassa.
++ Saatiin lopultakin se uusi consutamma remmiin mukaan, Nadia VIE - käykäähän kurkkaamassa. <;